Universumin Vahvin -turnaus

Beepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Tämä artikkeli on B14:n idean takia suositeltu sivu.

Universumin Vahvin -turnaus oli massiivinen turnaus, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuka on universumin mahtavin soturi. Turnauksen idean keksi ensimmäisenä Universum Majora, joka sai muut Mahtavat suostumaan turnauksen pitämiseen ja sen sääntöihin (näistä tärkeimpänä vastustajan tappamiskielto). Turnaus pidettiin puolueettomalla maaperällä tasku-ulottuvuudessa, jonka luomiseen ja ylläpitoon osallistuivat kaikki Mahtavat. Viesti turnajaisista lähetettiin psyykkisessä, sähköisessä, kirjallisessa ja akustisessa muodossa kaikkialle ympäri universumin, ja lähes jokainen itseään soturina pitävä henkilö saapuikin karsintoihin. Turnaukseen valittiin 128 osallistujaa, jotka jaettiin neljään lohkoon suurinpiirtein heidän karsinnassa saamansa pistemäärän mukaan (heikoimman tuloksen saaneet A:han, parhaimman saaneet D:hen). Karsinnoissa osallistumishaluisten täytyi hyökätä haluamallaan hyökkäyksellä harjoitusmaalia vastaan, ja hyökkäyksen onnistuneisuuden pisteytti puolueeton tuomaristo. Itse turnauksessa jokaiseen lohkoon kuului 32 osallistujaa, jotka kilpailivat lohkon voitosta. Kunkin lohkon voittajat asetettiin loppuotteluun seuraavasti: A vs. B, C vs. D ja tämän jälkeen edellisten ottelujen voittajat kohtasivat Suuressa Finaalissa. Kussakin lohkossa osanottajille jaettiin numerot, ja he ottelivat aina sitä vastaan, kenen numero oli hänestä seuraava (1 vs. 2, 3 vs. 4 jne.). Vierekkäisten ottelujen voittajat kohtasivat seuraavalla kierroksella. Ottelut käytiin numerojärjestyksessä ja lohkojärjestyksessä.

Säännöt

  • Ottelun häviää, jos
    1. Menettää tajuntansa.
    2. Pysyy maassa yli kymmenen sekuntia.
    3. Koskettaa maata kehän ulkopuolella.
    4. Luovuttaa.
    5. Tappaa vastustajansa.
  • Osallistuja saa käyttää mitä tahansa osaamaansa taitoa taistelussa.

A-lohko

Alkuerät

  1. Teräsmies vs. Hyoga - voittaja: Hyoga. Ottelu oli lyhyt ja yllätyksetön, sillä vain 10.000 voimatasolla on turha kuvitella pärjäävänsä 300.000.000 voimatasoa vastaan.
  2. Chuck Norris vs. Lu'yin - voittaja: Lu'yin luovutuksella, kun Chuck Norris kompastui kengännauhoihinsa ja jouduttiin kantamaan sairaalaan toipumaan, ennen kuin hän edes pääsi kehään sisälle. Se oli varmaan hänen onnensa, sillä voiton toiveita ei ollut muutenkaan.
  3. Supax vs. Naidelf - voittaja: Naidelf. Taistelu oli tällä kertaa oikeasti kiinnostava. Alempi jumala Supax vastaan Team Hjassanin lukutoukka Naidelf. Supax demonstroi muutamia jumalallisia loitsuja, mutta hävisi lopulta Naidelfin loputtoman monimuotoisille taistelutekniikoille.
  4. Liquid Snake vs. CCK - voittaja: CCK. Raskas aseistus otettiin käyttöön tässä ottelussa viimeiseen panoksenpuolikkaaseen ja ruudinhippuun asti. CCK:lle tuotti vaikeuksia osua tykkialuksillaan Liquid Snakeen, jonka onnistui jopa tuhota niistä muutama hyvin sijoitetulla C4:llä. CCK peri kuitenkin lopulta voiton onnistumalla saamaan suoran osuman Liquidiin.
  5. Podax vs. MacGyver - voittaja: MacGyver. MacGyverin rakentama pumpuli-lannoitepommi yllätti Podaxin ennen kuin tämä osasi epäillä mitään.
  6. Xenu vs. Vittu-uttiV - voittaja: Xenu. Xenu tiputti jumalvoimillaan kaaosdemonin jatkosta. Vittu-uttiV nähtiin kisan jälkeen viiltelemässä ranteitaan naisten vessassa.
  7. Thor vs. Ares - voittaja: Thor. Tässä jumalten kamppailussa ei armoa annettu eikä otettu. Kehä raunioitui lähes täysin heidän painiessaan ja vaihtaessaan iskuja. Thorin salamat ja mahtava moukari Mjöllnir perivät kuitenkin lopulta voiton kreikkalaisesta sodanjumalasta.
  8. JohnJohn vs. Balle - voittaja: JohnJohn. Kaksi pervoa kätyriä kohtasivat tavalla, joka jouduttiin sensuroimaan TV-esityksessä. Lopulta JohnJohn voitti katalalla iskulla vyön alle. Ballen väitettiin valittaneen kivusta vielä ottelua seuranneena päivänäkin.
  9. Optimus Prime vs. Godzilla - voittaja: Optimus Prime. Jättirobotti vastaan jättihirviö -ottelussa käytettiin erikoisvalmistettua, suurempaa ottelukehää. Vaikka massiivinen mutanttilisko sylkikin kaikkensa teräsnahkaisen autobotin päälle, pääsi Optimus Prime lopulta voitolle vedettyään parit power-upit ja lasautettuaan Godzillaa tuomiopäiväntykillään rintaan.
  10. James Bond vs. Z-point - voittaja: Z-point. Mystinen yllättäjä Z-point todisti, että mustilla hevosillakin on todellinen mahdollisuus tässä kisassa. Urheasta kamppailusta huolimatta Z-pointin mekaanisessa käsivarressa olevan konekiväärin sylkemät luodit olivat agentti 007:lle liikaa, ja tämä poistui lopulta areenalta paareilla.
  11. Mephistopheles vs. Paska-aksaP - voittaja: Paska-aksaP. Tällä kertaa kaaosdemoni peri voiton pahasta demonista. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että Mephistopheles ei voinut sietää Paska-aksaPin hajua ja joutui lopulta ajetuksi kehän ulkopuolelle (mistä seurasi diskaus).
  12. Neljäs hammas vs. Sonic the Hedgehog - voittaja: Neljäs hammas. Sininen siili pisti kaikkensa peliin joutuessaan otteluun mystistä harmaapukuista seitsemän hampaan jäsentä vastaan, mutta se ei ollut ihan tarpeeksi. Edes Sonicin tarunomainen nopeus ei ollut tarpeeksi, kun neljäs hammas sovelsi kammottavaa "Floating demon" -miekkaiskuansa, joka teki Sonicista lähes viillokkia.
  13. Roskispää vs. Krion Sha'ya - voittaja: Krion Sha'ya. Seitsemän hammasta kohtasivat Naamioidut varjot tässä ottelussa ensimmäisen kerran. Pahaksi onnekseen varjojen heikoin jäsen Roskispää sai vastaansa viidennen hampaan Krion Sha'yan, joka viilteli Roskispään nopeasti tappelukelvottomaan kuntoon huolimatta tämän yrityksistä puhua Sha'ya pökerryksiin.
  14. Kiria Damate vs. Noitakuningas - voittaja: Noitakuningas. Toisella kertaa kahden mystisen organisaation kohdatessa voittajaksi kuitenkin selviytyi naamioitu varjo, kun Noitakuningas päihitti kirotuilla voimillaan urheasti taistelleen Seitsemän hampaan heikoimman jäsenen.
  15. Cax vs. Darth Vader - voittaja: Darth Vader. Tämä kolmaskin seitsemän hampaan ja naamioitujen varjojen kohtaaminen päättyi naamioidun varjon voittoon, kun Darth Vader todisti, että Cax ei todellakaan tunne pimeän puolen voimaa. Silputtuaan Caxin sapelin valomiekallaan Vader hoiteli hänet tiedottomaksi force choken avulla.
  16. Kettunaamio vs. Geisha - voittaja: Kettunaamio. Tässä yllättävän kiinnostavaksi muodostuneessa ottelussa Geishan jäämagia ja heittotikarit kohtasivat Kettunaamion mestarilliset illuusiot. Lopulta kettunaamio selviytyi voittajaksi harjoiteltuaan Geishaan paistinleikkausta katanalla.

Toinen erä

  1. Hyoga vs. Lu'yin - voittaja: Lu'yin. Valkoinen sankari kohtasi itseään suuremman, kun itsensä Kugayan tytär kietoi hänet piikkipensaikkoon, joka kuristi hänet tiedottomaksi huolimatta hänen kasveja vastaan kohdistamastaan väkivallasta. Lempeänä sieluna Lu'yin kuitenkin paransi Hyogan tämän hävittyä ottelun.
  2. Naidelf vs. CCK - voittaja: Naidelf. Tällä kertaa CCK:n aseistus osoittautui hyödyttömäksi, kun Team Hjassanin kirjatoukka iski jälleen kerran ja todisti olevansa tiimipaikkansa arvoinen. Naidelfin valkomagia oli CCK:n tykeille liikaa ja jälkimmäinen kannettiinkin areenalta lopulta mustaksi palaneena.
  3. MacGyver vs. Xenu - voittaja: MacGyver. MacGyver oli ennen ottelua kasannut imupillistä, taskunöyhdästä ja erinäisistä lääkekaapin sisällöistä kokoon nukutusnuolia ampuvan puhallusputken ja tainnutti Xenun ennen kuin synkeä jumala ehti mutista yhtään tuomionloitsua hänen päänsä menoksi.
  4. Thor vs. JohnJohn - voittaja: Thor. Tämä ottelu oli äkkiä ohi, kun Thor kumautti kepeästi JohnJohnia kallonsyrjään moukarillaan saaden tämän sinkoutumaan areenan ulkopuolelle.
  5. Optimus Prime vs. Z-point - voittaja: Z-point. Mechan ja kyborgin taistelussa ei tunnettu armoa, ei väsymystä eikä pelkoa. Lopulta Z-point näytti, että hänellä ei ole ainoastaan mekaanista käsivartta, vaan myös muutama erikoistekniikka - mäjäyttämällä Optimus Primestä paskat pihalle hirmuisella "Z-flare Mega" -hyökkäyksellään.
  6. Paska-aksaP vs. Neljäs hammas - voittaja: Neljäs hammas. Toinenkin kaaodemoni tippui lopulta kisasta päädyttyänn mystistä neljättä hammasta vastaan. Demonin hajusta ei ollut apua tässä ottelussa, kun Floating demon teki selvää jälleen yhdestä vastustajasta.
  7. Krion Sha'ya vs. Noitakuningas - voittaja: Krion Sha'ya. Seitsemän hammasta ja Naamioidut varjot kohtasivat jälleen, ja tällä kertaa Noitakuningas sai huomata olevansa häviöllä viidettä hammasta vastaan. Lopulta Noitakuningas pakotettiin kehän ulkopuolelle, ja Sha'ya otti toisen voittonsa Naamioiduista varjoista.
  8. Darth Vader vs. Kettunaamio - voittaja: Kettunaamio. Toinen ottelu, jossa vastakkain on kaksi Naamiotujen varjojen edustajaa. Kettunaamio osoitti, että hän kykenee hämäämään jopa sith-lordia ja lopulta voitti ottelun rikkomalla Vaderin hengityskoneen siistillä katanan iskulla.

Kolmas erä

  1. Lu'yin vs. Naidelf - voittaja: Lu'yin. Team Hjassanin kirjatoukka/expertti kohtasi voittajansa Kugayan tyttäressä, jonka pelätty "Senbonzakura" ("Tuhat kirsikankukkaa") -isku teki selvää jälkeä haltiataistelijaan. Lu'yin paransi jälleen vastustajansa ottelun jälkeen.
  2. MacGyver vs. Thor - voittaja: MacGyver. Viikinkijumala kohtasi voittajansa, kun MacGyverin rakentama sähkömagneetti imaisi hänen aseensa ja varusteensa pois ihmemiehen sekoittelema ihmeöljy sai ukkosenjumalan liukastumaan ulos kehästä.
  3. Z-point vs. Neljäs hammas - voittaja: Z-point. Kyborgisoturi Z-point otti voiton hiljaista miekkasoturia vastaan. Huolimatta siitä, että neljäs hammas esitteli ennennäkemättömän todellisen muodon miekastaan, Z-point hoiteli hänet lopulta osoitettuaan omistavansa valosapelin, jolla hän kävi tasaväkiseen kamppailuun miekkamestaria vastaan ja lopulta voitti tämän hyvin tähdätyllä energia-ammuksella.
  4. Krion Sha'ya vs. Kettunaamio - voittaja: Kettunaamio. Naamioidut varjot ottivat taas voiton seitsemää hammasta vastaan, kun mystinen Kettunaamio tiputti A-lohkon viimeisen seitsemän hampaan jäsenen kisasta hämäämällä tämän illuusioillaan ja sitten iskemällä tätä energiaiskulla kun tämä vähiten odotti.

A-semifinaali

  1. Lu'yin vs. MacGyver - voittaja: Lu'yin. Lopulta voitokas ihmemieskin kukistui, kun ikinuori Lu'yin teki tyhjäksi tämän rakentamat vekottimet luontomagiansa avulla ja langetti sitten nukutusloitsun tämän päälle. Koska MacGyver ei tiennyt mitään magiasta, hänellä ei ollut keinoa torjua loitsua.
  2. Z-point vs. Kettunaamio - voittaja: Kettunaamio. Mahtavasti pärjännyt yllättäjä Z-point kohtasi viimein todella mahtavampansa, kun mysteerien verhoaman naisen juonet kumosivat hänen kaikki iskunsa. Vaikka hän esitteli uuden superiskunsa Breaker beamin, hän ei perinyt voittoa, vaan naamioitu varjo peri jälleen voiton.

A-finaali

Lu'yin vs. Kettunaamio - Mystinen Kettunaamio kietoi kehän läpitunkemattomaan mustaan pilveen, ja sen hälvettyä Lu'yin julisti luovuttavansa. Yleensä luotettavat lähteet väittävät Kettunaamion paljastaneen todelliset kasvonsa hänelle (tämä on muuten tavallisesti luvatonta Naamioitujen varjojen jäsenelle). Miksi tästä seurasi luovutus, sitä emme tiedä.

B-lohko

Alkuerät

  1. Leo vs. Käyttäjän B14 paha kaksoisveli - voittaja: B14:n paha kaksoisveli. Leo ei onnistunut haxaamaan B14:n pahan kaksoisveljen tietokonetta parhaista yrityksistään huolimatta, ja lopulta ilkeä epäkäyttäjä heitti tämän ulos kehästä nolonnäköisen painiottelun jälkeen.
  2. Gabriel vs. Viikatemies - voittaja: Viikatemies. Kuolontuoja peri voiton arkkienkelistä tässä celestiaalisessa taistelussa. Edes Gabrielin voimallinen valkomagia ei pelastanut häntä Kuoleman viikatteen iskuilta. Onneksi Gabriel sattui olemaan kuolematon, mutta viikate oli lopulta hänen enkelinhengellensäkin liikaa ja hän pyörtyi.
  3. Plutonia vs. Sauron - voittaja: Plutonia. Emojen emo kohtasi Keski-Maan valloituksessa epäonnistuneen pahan yliherran tässä ottelussa, jossa musta magia sinkoili niin, että yleisöä jouduttiin suojaamaan valkomagiasta tehdyllä muurilla. Lopulta Team Hjassanin virallinen emo peri voiton pahasta herrasta leikkaamalla tältä sormesta Zuber-duber-sormuksen.
  4. Goku vs. Neo - voittaja: Goku. Maailmaa pelastava tampio Goku osoitti osaavansa ainakin tapella hyvin. Ottelua pidettiin yhtenä B-lohkon alkuerän mielenkiintoisimmista, kun kaksi supervoimin, supernopeuksin ja superrefleksein varustettua soturia kohtasi klimaattisessa iskujen vaihdossa. Lopulta Gokun onnistui voittaa lempitekniikkansa Kamehamehan avulla.
  5. Rufus vs. Jeesus - voittaja: Rufus. vetten päällä kävelyä vapaa-ajallaan harrastava Jumalan poika, joka myös Jessenä tunnetaan, kohtasi voittajansa Naamioitujen varjojen perustajassa ja johtajassa Rufuksessa, jonka suunnattomat mustat voimat olivat liikaa kuolemankin voittaneelle. Lopulta Jeesus päätyi lentämään ulos kehästä kuin räsynukke.
  6. teXi vs. Maximus - voittaja: teXi. Maximaalisimmaksi taistelijaksi olevaisuudessa itseään väittävä Maximus kukistui teXin taitojen edessä, vaikka taistelu oli kova. Lopulta teXin nopeus ja ketteryys yhdistettynä tämän tekniikoiden ja taitojen suureen määrään koitui Maximuksen kohtaloksi, ja maximaalien herra kaatui lopulta ketoon kaikkensa antaneena.
  7. Saatana vs. Cathulhu - voittaja: Saatana. Cthulhun lemmikkikissan hirveys vastaan pahan herran monimuotoinen kamottavuus! Karmaisevampaa taistelua saa B-lohkosta hakea. Lopulta Helvetin herran voimat olivat liikaa jopa Cthulhusta syntyneelle pahan sikiölle, ja Saatana peri voiton pitkän nahistelun jälkeen.
  8. Vegeta vs. Kroygon - voittaja: Vegeta. Itsensä Kugayan maailmojen tuhoajan poika kohtasi vertaisensa kaikkien saiyalaisten prinssissä. Taistelu keski pitkään ja oli ankara, eivätkä ottelijat säästäneet itseään sen enempää kuin toisiaankaan. Lopulta voittajaksi selviytyi Vegeta Final flash -hyökkäyksellään, jonka takia yleisö jouduttiin paikalta evakuoimaan, niin tuhoisa oli tuo tuhoaalto. Kroygon kokosi mahtinsa sitä vastaan, mutta hävisi lopulta piinallisen sädekamppailun jälkeen.
  9. Adam vs. Zeus - voittaja: Adam. Olympoksen vanha ylijumala kärsi saman kohtalon kuin kollegansa Ares aikaisemmin ja putosi ensimmäisessä ottelussaan jouduttuaam Angelus Nobilisten kuningasta Adamia vastaan, jonka energianhallintataidot olivat liikaa jopa pappa Zeukselle.
  10. Ensimmäinen hammas vs. Night Of Oppression - voittaja: Ensimmäinen hammas. 1337 GW elementalist Night of Oppression oli tullut turnaukseen grindaamaan mainetta ja kunniaa, mutta joutui pahaksi onnekseen taipumaan miekkailutaidon ikivanhan mestarin, itsensä seitsemän hampaan johtajan, edessä.
  11. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero vs. Tyräel Haara-Pallila - voittaja: Lazarus zen-Zero. Kiribatin suurtehopenetraattorin ja kolminkertaisen lonkeropervoilumestarin lonkeroisuuskaan ei lopulta riittänyt Vulpes Nobilisten ylhäistä kenraalia, valosta syntynyttä Lazarus zen-Zeroa vastaan. Zen-Zero pesi vastustajansa armottomasti valoenergiahyökkäyksillään.
  12. Kakashi Hatake vs. Ichigo Kurosaki - voittaja: Kakashi. Kaksi mukaan turnaukseen tullutta animehahmoa kohtaa toisensa - Kakashi Narutosta ja Ichigo Bleachista. Lopulta "Tuuli-hoitelee-kampaukseni" -Kakashi peri voiton mahtavien ninjantaitojensa avulla.
  13. Mr. Ultimate vs. Uuli Kuuli Suurenmoinen - voittaja: Mr. Ultimate. Kaksi Numero Ykköstä kohtasi toisensa, eikä edes Uuli Kuulin virheettömän hammaskaluston silmät sokaiseva säihke pelastanut häntä Ultimaten vahvojen nyrkkien armottomalta taonnalta.
  14. Kagemamoru vs. Sephiroth - voittaja: Kagemamoru. Final Fantasy XII:n ilkiö, kuuluisa "mulla-on-pitempi-ku-sulla" -Sephiroth joutui taipumaan kohdatessaan mahtavan Kagemamorun, varjovartijan, joka tuntui olevan haavoittumaton kaikkea vastaan, mitä Sephiroth suinkaan saattoi häntä vastaan heittään. Ottelu oli surullisen yksipuolinen, ja lopulta Sephiroth kannettiin pois areenalta paareilla.
  15. Freeza vs. Jermu - voittaja: Freeza. Numero Ykkönen Jermu kohtasi Dragon Ballista tunnetun galaktisen diktaattorin Freezan, jonka säälimättömät hyökkäykset eivät antaneet Jermulle voiton mahdollisuutta.
  16. Palpatine vs. Yoda - voittaja: Palpatine. Vihreä nurkinkurisesti puhuva jedikääpiö kohtasi voittajansa toisen galaktisen yliherran, keisari Palpatinen, käsissä. Valosapelinkalistelun jälkeen Palpatine päätti järjestää tarjoilupöytään yodapaistia ja hyökkäsi force lightningilla kerta toisensa jälkeen, kunnes lopulta jedimestarin vastarinta murtui.

Toinen erä

  1. Käyttäjän B14 paha kaksoisveli vs. Viikatemies - voittaja: Viikatemies. Toisen erän ensimmäisessä ottelussa Kuoleman personifikaatio otti näyttävän voiton B14:n pahasta kaksoisveljestä, jonka kikat eivät tällä kertaa toimineet. Koska otteluissa on kiellettyä tappaa vastustajaa, Viikatemies yksinkertaisesti imi uhristaan elinvoimaa tarpeeksi, jotta tämä menisi tajuttomaksi, mutta ei tarpeeksi tappaakseen.
  2. Plutonia vs. Goku - voittaja: Goku. Maailmaapelastava saiyalainen otti jälleen voiton vastustajastaan, kun Plutonian mustasta magiasta ei ollut vastusta Gokun supersaiyalaisvoimille. Goku pyyhkäisi jälleen vastustajansa tieltään Kamehameha-suosikki-iskullaan.
  3. Rufus vs. teXi - voittaja: teXi. Naamioitujen varjojen johtajakin joutui nöyrtymään teXin taitojen edessä. Hänen mustat voimansa kilpistyivät teXin kikkojen voittamattomilta tuntuviin esteisiin.
  4. Saatana vs. Vegeta - voittaja: Vegeta. Saiyalaisten prinssi peri voiton pimeyden herrasta, kun Saatanan musta magia ei riittänyt torjumaan Vegetan Gallick gun -iskua, joka olisi voinut tuhota katsojatkin, ellei heitä olisi suojattu suojakentällä.
  5. Adam vs. Ensimmäinen hammas - voittaja: Adam. Muinainen miekkamies kohtasi voittajansa, kun Angelus Nobilisten ylikuningas osoitti suunnattomat voimansa nostattamalla valtaisat enkelivoimansa häntä vastaan ja kiersi haavoittumatta kaikki vastustajansa tuhoisat hyökkäykset. Lopulta edes ensimmäinen hammas ei jaksanut, vaan kaatui kaikkensa antaneena.
  6. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero vs. Kakashi - voittaja: Lazarus zen-Zero. Kakashin ninjantaidotkaan eivät tällä kertaakaan olleet tarpeeksi, kun valosta syntynyt kenraali nostatti häntä vastaan valon voimat. Hänen energiaiskujensa ansiosta Kakashi poistui areenalta sairastuvan puolelle.
  7. Mr. Ultimate vs. Kagemamoru - voittaja: Kagemamoru. Numero Ykkönenkään ei pärjännyt mustaa hirviötä vastaan, sillä hänkään ei saanut aikaan minkäänlaista näkyvää vahinkoa tummansynkeän pedon ihoon. Sensijaan Kagemamoru teki hyvinkin paljon vahinkoa Ultimateen, joka lopulta pääsi pois areenalta lääkintämiesten hellään huomaan.
  8. Freeza vs. Palpatine - voittaja: Freeza. Yksi Galaktinen herra peri voiton toisesta, kun tämän uskomaton kestävyys pystyi kestämään kaiken, mitä Palpatine saattoi häntä vastaan heittää, ja lopulta Freeza peri lopullisen voiton käytyään julmasti Palpatinen kimppuun säälimättömine iskuineen ja potkuineen.

Kolmas erä

  1. Goku vs. Viikatemies - voittaja: Goku. Tällä kertaa voitto irtosi helposti, kun kamehameha pyyhkäisi Viikatemiehen ulos kehästä.
  2. teXi vs. Vegeta - voittaja: Vegeta. teXin taidot kohtasivat voittajansa, kun kaikkien saiyalaisten prinssi hakkasi hänet edustuskelvottomaan kuntoon.
  3. Adam vs. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero - voittaja: Lazarus zen-Zero. Enkelikuningas kohtasi voittajansa Vulpes Nobilis -kenraalissa
  4. Kagemamoru vs. Freeza - voittaja: Kagemamoru. Galaktinen yliherra Freeza kohtas voittajansa, kun mikään, mitä hän heitti, ei pystynyt vahingoittamaan Kagemamorua, joka peri voiton joukolla tuhoisia liikkeitä.

B-semifinaali

  1. Goku vs. Vegeta - voittaja: Vegeta. Kaksi iankaikkista kilpakumppania kohtasi B-lohkon semifinaalissa niin että rytisi.
  2. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero vs. Kagemamoru - voittaja: Lazarus zen-Zero. Lopulta Kagemamorukin putosi, kun Lazarus zen-Zeron hyökkäykset osoittivat omaavansa tarpeeksi voimaa läpäistäkseen jopa hänen puolustuksensa.

B-finaali

Vegeta vs. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero - Lazarus zen-Zero selviytyi lopulta voittajaksi, vaikka taistelu oli kova. Vegetalta ei saatu kommentteja häviöön.

C-lohko

Alkuerät

  1. Cthlin vs. Cu'yinth - voittaja: Cu'yinth.
  2. Nakkinainen vs. Lentävä spagettihirviö - voittaja: Lentävä spagettihirviö.
  3. Jumala vs. Allah - voittaja: Jumala.
  4. Vainoaja vs. Hjassim - voittaja: Vainoaja.
  5. Ämpäripää vs. Mudax - voittaja: Mudax.
  6. Kondis vs. Cthulhu - voittaja: Chulhu.
  7. Nakkimies vs. antipodax - voittaja: Nakkimies.
  8. Hotaku Kamateru vs. Blackfox - voittaja: Hotaku Kamateru.
  9. Flame the Fox vs. Kettujen Jumala - voittaja: Flame the Fox.
  10. Kettu Jr. vs. Gilgamesh - voittaja: Kettu Jr.
  11. Kin vs. Kyubi - voittaja: Kin.
  12. Kettu-Podax vs. Mustasydän - voittaja: Mustasydän.
  13. Nuori kettu vs. Muurahainen 1 - voittaja: Nuori kettu luovutuksella.
  14. Darth Luoma vs. Viiltäjä-Jack - voittaja: Darth Luoma.
  15. ADOMin kaaosjumala vs. Ultrapaladin - voittaja: ADOMin kaaosjumala.
  16. Bowser vs. Mario - voittaja: Bowser.

Toinen erä

  1. Cu'yinth vs. Lentävä spagettihirviö - voittaja: Cu'yinth.
  2. Jumala vs. Vainoaja - voittaja: Vainoaja.
  3. Mudax vs. Cthulhu - voittaja: Mudax.
  4. Nakkimies vs. Hotaku Kamateru - voittaja: Hotaku Kamateru.
  5. Flame the Fox vs. Kettu Jr. - voittaja: Kettu Jr.
  6. Kin vs. Mustasydän - voittaja: Kin.
  7. Nuori kettu vs. Darth Luoma - voittaja: Nuori kettu luovutuksella (Darth Luoma palautui Luomaksi ja poistui turnauksesta).
  8. ADOMin kaaosjumala vs. Bowser - voittaja: ADOMin kaaosjumala.

Kolmas erä

  1. Cu'yinth vs. Vainoaja - voittaja: Cu'yinth.
  2. Mudax vs. Hotaku Kamateru - voittaja: Hotaku Kamateru.
  3. Kettu Jr. vs. Kin - voittaja: Kettu Jr.
  4. Nuori kettu vs. ADOMin kaaosjumala - voittaja: Nuori kettu.

C-semifinaali

  1. Cu'yinth vs. Hotaku Kamateru - voittaja: Cu'yinth.
  2. Kettu Jr. vs. Nuori kettu - voittaja: Nuori kettu luovutuksella.

C-finaali

Cu'yinth vs. Nuori kettu - Nuori kettu voitti lopulta luovutuksella, kun Cu'yinth päätti, että hänellä oli ollut tarpeeksi hauskaa tälle viikolle ja lähti kehästä.

D-lohko

Alkuerät

  1. Hjassan vs. Kettu Kettu - voittaja: Hjassan.
  2. Kej'ser vs. Urotsukidojí - voittaja: Kej'ser.
  3. Hän vs. Ety - voittaja: Hän.
  4. Näkymätön mies vs. Akuma - voittaja: Akuma.
  5. Naruto vs. Myobonkaishoga Majora - voittaja: Myobonkaishoga Majora.
  6. Stefanos Galactica vs. Hokitsune - voittaja: Hokitsune.
  7. Valon Herra vs. Kagehime Hakumizu - voittaja: Valon Herra.
  8. Tytanix vs. Mangikyu - voittaja: Mangikyu.
  9. Kapteeni Universumi vs. Ajan Vartija - voittaja: Kapteeni Universumi.
  10. Alpha vs. Phaxal - voittaja: Alpha.
  11. Nigel vs. Paavo Väyrynen - voittaja: Nigel.
  12. Kage vs. Yöratsastaja - voittaja: Kage.
  13. Aryan Crusader vs. Pikachu - voittaja: Aryan Crusader.
  14. B14 vs. Sankarivandaali - voittaja: B14.
  15. Teritrex Majora vs. Nemesis - voittaja: Teritrex Majora.
  16. Universum Majora vs. Universi Majora - voittaja: Universum Majora.

Toinen erä

  1. Hjassan vs. Kej'ser - voittaja: Hjassan.
  2. Hän vs. Akuma - voittaja: Hän.
  3. Myobonkaishoga Majora vs. Hokitsune - voittaja: Hokitsune.
  4. Valon Herra vs. Mangikyu - voittaja: Mangikyu.
  5. Kapteeni Universumi vs. Alpha - voittaja: Alpha.
  6. Nigel vs. Kage - voittaja: Nigel.
  7. Aryan Crusader vs. B14 - voittaja: B14.
  8. Teritrex Majora vs. Universum Majora - voittaja: Universum Majora.

Kolmas erä

  1. Hjassan vs. Hän - voittaja: Hän.
  2. Hokitsune vs. Mangikyu - voittaja: Mangikyu.
  3. Alpha vs. Nigel - voittaja: Nigel.
  4. B14 vs. Universum Majora - voittaja: Universum Majora luovutuksella (uusin Bleach-manga oli ilmstynyt, ja B14 unohtui lukemaan sitä yli aikarajojen).

D-semifinaali

  1. Hän vs. Mangikyu - voittaja: Mangikyu.
  2. Nigel vs. Universum Majora - voittaja: Universum Majora.

D-finaali

Mangikyu vs. Universum Majora - Mangikyu voitti, kun tämä blind-sidasi Universum Majoran väittämällä, että tämän takana oli ilmaista viinaa jakava koju ja iski sitten tältä tajun kankaalle yhdellä tämän omista aseista. Universum luonnehti tätä virottuaan sanoin: "Yksi noloimmista häviöistäni".

Loppuottelut

Kuva:Grandefinale.PNG

Semifinaali

  1. Kettunaamio vs. Vulpes Nobilis -kenraali Lazarus zen-Zero - Kettunaamio toisti viime ottelun temppunsa ja kietoi kehän mustaan pilveen salatakseen sen katsojien uteliailta katseilta. Huhujen mukaan hän lupaili tai selitti asiat zen-Zerolle niin, että tämä suostui luovuttamaan. Ei tiedetä, paljastiko hän jälleen kasvonsa. Hän kuitenkin otti luovutusvoiton tässäkin ottelussa.
  2. Nuori kettu vs. Mangikyu - Mangikyu yritti ensin pari kertaa tuloksetta tappaa vastustajaansa, kyllästyi sitten ja valitti tämän ottelun ja koko turnauksen olevan liian arvoton hänen suurudelleen. Tämän jälkeen hän totesi ylimielisesti jo saavuttaneensa tavoitteensa voitettuaan Universum Majoran D-lohkon finaalissa ja käveli rauhallisesti ulos kehästä. Nuori kettu siis voitti luovutuksella.

Suuri finaali

Kettunaamio vs. Nuori kettu

Keskeneräinen
Kuva:QuadPort.gifTämä artikkeli on vielä hieman vaiheessa.
Palaamalla paikalle myöhemmin saatat löytää
sen paremmassa mallissa.

Henkilökohtaiset työkalut

sl
דומיין בעברית  דומיין  דומין  תוכנה לניהול  קשרי לקוחות  CRM, ניהול קשרי לקוחות  דומין בעברית  פורומים  ספרדית  גיבוי